ENCE:n uskomaton comeback!

Suomalainen Counter Strike Global Offensiven ammattilaisjoukkue ENCE eSports teki torstaina uskomattoman comeback tahdon voiton Katowicen Major turnauksessa.

ENCE pelasi torstaina saksalaista BIG-joukkuetta vastaan, jonka ENCE onnistui kuin onnistuikin kukistamaan tiukan kamppailun jälkeen.

Paras kolmesta kartasta ensimmäisenä karttana oli tuttu de_dust2 , jonka BIG vei suhteellisen helposti lukemin 16-5.

Seuraava kartta oli de_train eli juna, jossa nähtiin suomalaisilta uskomaton nousu, ohi ja voitto taskuun ottelu. BIG aloitti vahvasti ja johti ottelua 7-0, mutta suomalaiset saivat ennen puolen vaihtoa tilanteeksi 8-7.

Ottelun loppua kohden alkoi näyttää hieman synkältä suomalaisten kannalta, sillä BIG johti ottelua 14-10. Tämän jälkeen suomalaiset onnistuivat kasaaman itsensä ja pelaamaan tiiminä. ENCE onnistui tekemään upean comebäkin ja voitti BIG:in lukemin 14-16.

Kolmas ja ratkaiseva kartta oli de_overpass, jossa suomalaiset hallitsivat CT-puolen 11 kierroksella ja T-puolelle mentiin 11-3 lukemissa. Saksalainen BIG onnistui muutaman kierroksen voittamaan, mutta suomalaiset voittivat koko ottelun 16-10 tuloksella.

Tämä tarkoittaa ENCE:n kannalta sitä, että joukkue ei tarvitse kartsia Berliinin Majoreissa, joka pelataan syksyllä.

Voit katsoa ottelut uusintana alta.



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *