Osa Fortniten faneista ja pelaajista ovat enemmän tai vähemmän vakavasti toivoneet peliin ensimmäisen persoonan näkökulmaa, eli niin kutsuttua first-person modea. Tällä tarkoitetaan siis kuvakulmaa, jossa pelaaja näkee ympäristön suoraan hahmon vinkkelistä. Monen pelaajan mielestä tällainen kuvakulma on mielekkäämpi kuin koko hahmoa kuvaava.
Tämän vuoden maaliskuussa muutaman Fortnite-lähteet olivat raportoineet, että Fortniten kehittäjät työstävät ensimmäisen persoonan näkökulmaa, joka olisi tulossa Fortniten neljännen kauden kolmannella kaudella. On jopa jaettu kuvakaappauksia tästä todisteena, mutta uusimman kauden käynnistyttyä ei tällaista kuvakulmaa saatu. Saattaa siis olla, että first-person mode on yhä työn alla, mutta julkaisupäivä vaan on eri.
Pelkkä lisäominaisuus?
Lisää juoruja saatiin myöhemmin kesäkuussa, kun useampi uusi kuvakaappaus jaettiin Redditissä. Kuvat vaikuttivat aidoilta ja lähteiden mukaan ensimmäisen persoonan näkökulma sisällytettäisiin Battle royalen seuraavaan lukuun, jonka pitäisi tulla myöhemmin tänä vuonna. Näkökulma ei olisi erillinen tila, vaan lisäominaisuus, jolla pelaaja voi valita kuvakulman ensimmäisen ja kolmannen persoonan välillä. Tähän ominaisuuteen tuskin tulee vaikuttamaan esimerkiksi Fortnite ikäraja, vaikka ampumistoiminnot olisivatkin nyt aidompia.
First-person mode antaisi pelaajille kieltämättä mahdollisuuden kokea Fortniten valoisa ja värikäs maailma aivan uudella tavalla. Harmittavaa on, että pelin kehittäjillä on kestänyt niin kauan julkaista se.
V-bucksien inflaatio
Toinen Fortniten kuuma uutinen on V-bucksien arvon nousu. Kyseessä on siis pelin sisäinen valuutta, jolla pelaajat voivat ostaa hahmoilleen tavaroita, toimintoja tai varusteita. Fortnite ikäraja toki vaikuttaa siihen, ketkä voivat V-buckeja lunastaa ja millä maksutavalla.
Inflaatio on saanut pelin kehittäjät harkitsemaan hinnoittelustrategiaansa uudelleen ja tästä syystä V-bucksin arvo on nousussa. Kanadassa, Isossa-Britanniassa ja Meksikossa pelin sisäinen valuutta nousee heinäkuun puolivälissä. Muutokset vaikuttavat kokoelmiin, kuten 1000, 2800, 5000 ja 13500 V-bucksin nippuihin. Myös sarja suunniteltuja pakettijulkaisuja kärsii inflaation vaikutuksesta.
Hintojen odotetaan nousevan vähäisestä 50 sentistä muutamaan dollariin, riippuen paikasta sekä paketin tyypistä. Vaikka hintaa tulee lisää vain enimmillään muutama dollari, paketteja todennäköisesti ostetaan reilummin vielä ennen korotusta. Meksiko näyttää hyötyvän muutoksesta, sillä siellä pakettien hinnat putoavat useita pesoja.
Ilmaiset V-bucksit
Koska Fortnite on muuten ilmainen, täytyy Epic Gamesin olla luova ja löytää tulolähde pelin muista osista. Tästäkin syystä suositeltuna on Fortnite ikäraja 13. Fortniten ostettavien tuotteiden valikoima on levinnyt useisiin franchising-yhtiöihin, kuten Marveliin, DC:hen ja jopa NFL:ään saakka. Näiden tuotteiden käsittämätöntä määrää on käytetty mallina useille muillekin pelimaailman tuotoksille.
V-buckseja voi haalia vain muutamalla tavalla ilman, että joutuu käyttämään oikeaa rahaa. Kun pelaajat tekevät hakuja ilmaisista V-buckseista Googlessa, vastaan tulee useita hämäriä verkkosivustoja ja YouTube-videoita, jotka ohjaavat pelaajia lataamaan joitain sovelluksia tai ohjaavat heidät sivustolle, jonne on syötettävä kirjautumistiedot.
Ei ole olemassa tiettyä tapaa, joka takaa valtavia määriä V-buckseja ilmaiseksi. Joistain turnauksista voi onnistua valuuttaa voittamaan tai nappaamalla pelivalmistajan silloin tällöin jakamia koodeja. Joskus myös pakettien ohessa voi saada extrabuckseja.